perjantai 21. toukokuuta 2010

P2 ) Chicago - Milwaukee - Chicago






P2 ) Chicago - Milwaukee - Chicago

Jouh… 13 tunnin kiireinen turistipäivä. Aamiaiselta auton hakuun (12 paikkainen vani) ja Milwaukeen Harrikka museoon. Merja lukee geepeeässää ja minä suhaan. Perillä ilman yhtään harmaa. Ennen museon ovea ryhmä katoaa kuitenkin museokauppaan ja tulee ulos sylit täynnä kasseja. Sylit täynnä kasseja toistuu vielä parin muunkin kaupan kohdalla. Saamme epäilemättä lukea kohta lehdistä kuinka USA'n talouden kasvuu on kiihtynyt Chicagon seudulla ja Route66'n varrella… ;) … itse HD-museo teki vaikutuksen. Oin itsekin onnistunut välttämään sitä tähän saakka syystä tai kolmannesta. HD koko kalusto esillä ensimmäisestä 1903 mallista alkaen.

Paluussa Chicagoon opimme kaikki ennustamaan ja pääsemme nauttimaan kunnollisista liikenneruuhkista. Chicagon iltapäivässä jokainen kaista on täynnä menijöitä sinne tänne ja tuonne. Ennätämme kuitenkin Eagleridersille ennen sulkemisaikaa. Pikaiset paperityöt ja Chicagon keskustaan.

Päivällisellä Pekka saa ravintolan emännästä lähtemättömän ihailijan. Tunne ei vain tainnut olla molemminpuoleinen. Mutta eihän tuo aina. Eikä aina jaksa kaikkea syödäkään. Tänään kävi taas maalaisesti kuten eilen. Evästä pöydässä enemmän kuin konepyöräilijöihimme uppoaa. Päätämme huomenna siirtyä lasten menuihin… ;)


yläkuva; Tytöt poseeraamassa HD-rekan edessä Milwaukeessa


toiseksi ylin; Vähän jäyhemmät pojat saman rekan edessä.


keskellä; Tauko museokierroksella


toiseksi alin; Jouko ja Takska Taskinen löysivät kaupan parkkipaikailta kaksi laatikkoa olutta.


alakuva; Bunny, päivällisravintolamme emäntä ei onnistunut tekemään Tatska Taskiseen vaikutusta edes pitkällä limusiinillään… :)